Mausteblogi

Iisoppi – melkein raamatullinen yrtti

Kukkiva iisoppi

Iisoppi eli rohtoiisoppi (Hyssopus Officinalis) on monivuotinen yrtti, joka taitaa olla nykyisin suositumpi koristekasvina kuin mausteena. Iisoppia kasvatettiin vuosisatojen ajan luostareissa ja kotipuutarhoissa, mutta sitä käytettiin ennemminkin lääkeyrttinä kuin mausteena. 

Modernit yskänlääkkeet ovat syrjäyttäneet iisopin apteekkien hyllyiltä, vaikka keskiajalla ja vielä muutama vuosisata takaperin sen uskottiin parantavan ruuansulatusta, auttavan keuhkoputkentulehdukseen sekä helpottavan liman irtoamista hengitysteistä. Mikään näistä edellä mainituista väitteistä ei välttämättä ole aivan tuulesta temmattu, koska iisopissa on marrubiininia, jolla on nykytietämyksenkin mukaan mm. antibakteerisia ominaisuuksia.

Iisoppi mainitaan jo Vanhassa testamentissa psalmissa 51:9 : ”Vihmo minut puhtaaksi iisopilla ja pese lunta valkeammaksi”. Toisaalta taas 1. Kuninkaiden kirjassa sanotaan kohdassa 5:13:  ”Hän puhui kasveista, niin Libanonin seetristä kuin muurissa kasvavasta iisopista…”, mikä viittaa siihen, että iisopilla tarkoitettiin em. tekstien kirjoittamisajankohtana jotakin aivan muuta kasvia, koska iisopin ei tiedetä kasvavan pitkin muureja. Yhtenä todennäköisimmistä vaihtoehdoista pidetään syyrianmeiramia (Origanum Syriacum). Kenties iisopin mainitseminen Raamatussa auttoi entisaikoina vakuuttamaan ihmisiä sen tehosta lääkkeenä, vaikka Raamatun kirjoittajat eivät tainneetkaan todellisuudessa puhua samasta yrtistä.

Oli miten oli, yrttiä, joka nykyisin tunnetaan nimellä iisoppi, on perinteisesti käytetty rasvaisten ruokien ja erityisesti maksa- ja munuaisruokien mausteena keventämään niitä. En pitänyt erityisemmin maksasta tai munuaisista silloinkaan, kun vielä söin lihaa, joten en lähde arvailemaan, kuinka hyvin iisoppi sopii yhteen sisäelinruokien kanssa. Olen kuitenkin omien kokeilujen perusteella todennut, että iisoppi toimii mainiosti joihinkin sieniruokiin. Erityisesti mustatorvisienen tai tattien kanssa se maistuu todella hyvältä. Iisoppia käytetään edelleen joskus myös Lähi-idässä suositussa za’atar-mausteseoksessa, ja tuoreita lehtiä kannattaa kokeilla salaatin joukkoon antamaan makua.

Iisoppi on melko helppohoitoinen kasvi. Ainakin omalla parvekkeellani se kasvoi ja kukki koko viime kesän ilman satunnaista kastelua kummempaa vaivannäköä. Myös maalla kukkapenkissä se tuntuu pärjäävän aika lailla omillaan. Iisoppi on erityisesti mehiläisten suosima mesikasvi, joten vaikkei sen lehtiä kovin usein käyttäisi kokkaamiseen, siitä on pihalla hyötyä ainakin mehiläisille ja muille pölyttäjille.

Iisoppi

Leikkasin viime kesänä iisopista aina oksan kerrallaan, mutta nähtävästi olisi kannattanut nyppiä vain tarvittava määrä lehtiä. Varret muuttuivat vähitellen puumaisiksi kuten esim. rosmariinissa tai timjamissa ja tekivät tänä keväänä uudet lehdet kuivuneiden tilalle.

Iisoppia voi toki käyttää myös kuivattuna kuten muitakin mausteyrttejä. Esim. Wikipedia kuitenkin varoittaa, että iisopin maku on kuivattuna niin karvas, että sen liiallinen käyttö tekee ruuan helposti liian kitkeräksi. Tätä en en pysty vahvistamaan tai kumoamaan, koska olen kokeillut vain tuoreita iisopinlehtiä. Jos väittämä pitää paikkansa, ei iisoppi ole suinkaan ainoa yrtti, jonka maku muuttuu kuivattuna. Kuivattaminen on oikein hyvä säilömistapa suurimmalle osalle mausteyrteistä, mutta esim. basilika ja ranskalainen rakuuna maistuvat mielestäni kuivattuina niin erilaisilta, ettei niitä edes kannata käyttää kuin tuoreina.

Saatavuus:

Iisopin taimia löytyy keväisin ja kesäisin puutarhamyymälöistä. Helsingissä taimia saa myös ainakin Hakaniemen torilta ja muuallakin Suomessa olen niitä nähnyt torien taimimyyjillä. Kuivattu iisoppi on hieman hankalampaa löytää, mutta nettikaupoista sitäkin voi tilata.

Resepti: Mustatorvisienipasta iisopilla (2 annosta)

  • 1 paketti pinaatti-ricottatäytteistä tuoretortellonia tms.
  • Pari kourallista tuoreita tai kourallinen kuivattuja mustatorvisieniä
  • 25-50g voita
  • 2-3 salottisipulia
  • 1 valkosipulinkynsi
  • 1 kuivattu laakerinlehti
  • 2 isoa pitkäpippuria rouhittuna
  • Suolaa
  • Tuoretta ruohosipulia
  • Tuoreita iisopinlehtiä
  • Ekstraneitsytoliiviöljyä
  • 1-2 tl grains of paradisea rouhittuna
  • Parmesaania

Laita vesi kiehumaan. Kuivata sienet pannulla. Jos käytät kuivattuja mustatorvisieniä, liota niitä muutama minuutti kuumassa vedessä ennen kuin laitat ne pannulle. Lisää pilkottu sipuli ja valkosipuli sekä silputtu laakerinlehti (poista keskiruoto ennen pilkkomista) ja paista voissa. Mausta suolalla ja pitkäpippurilla. Lisää voita tarvittaessa pieni nokare.

Kun sienet ja sipuli ovat lähes valmiit, keitä tuorepastat, kaada vesi pois niistä ja kumoa ne pannulle. Sekoita sieniin, lisää hieman suolaa ja pitkäpippuria sekä silputtu ruohosipuli ja iisoppi.

Viimeistele lorauksella ekstraneitsytoliiviöljyä ja rouhitulla grains of paradisella. Veistä annosten päälle parmesaanilastuja. Ruokajuomaksi sopii esim. sangiovese.

Mustatorvisienipasta iisopilla

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *