Kyntelillä tarkoitetaan joko yksivuotista kesäkynteliä (Satureja hortensis) tai monivuotista talvikynteliä (Satureja montana). Talvikynteli on tosin nimensä mukainen ainoastaan Suomea lämpimämmissä maissa. Suomessa sitä on melko hankala saada talvehtimaan.
Talvikyntelin maku on kesäkynteliä voimakasaromisempi, ja mielestäni se soveltuu paremmin tuoreena käytettäväksi kuin kesäkynteli. Tuoreen kyntelin tuoksu muistuttaa timjamia, mutta kynteli maistuu pippurisemmalle kuin sukulaisensa timjami.
Kuivattuna kynteli tuoksuu ehkä hieman makeammalle kuin timjami, mutta maussa huomaa edelleen pienen pippurisuuden. Kuivattu kynteli sopii keittoihin ja pataruokiin ehkä jopa tuoretta paremmin.
Antiikin Roomassa kynteliä käytettiin erityisesti liha- ja papuruokien maustamiseen. Antiikin kreikkalaiset puolestaan pyhittivät kyntelin viinin jumalalle Dionysokselle. Kyntelin latinankielinen nimi ”satureja” viittaa antiikin kreikan mytologian satyyreihin, jotka tunnettiin kyltymättömästä himostaan. Pukinsarviset ja vuohenjalkaiset satyyrit olivat Dionysoksen seuralaisia, joten tästä lienee peräisin myös kyntelin keskiaikainen maine afrodisiakkina.
Monien eurooppalaisten kansojen esikristillisissä mytologioissa uskottiin toinen toistaan karvaisempiin henkiolentoihin ja jumaliin, jotka asuivat metsissä. Mm. kelteillä oli hirvensarvinen jumalansa Cernunnos, jonka kuuluisin kuva on kaiverrettu Tanskasta 1800-luvulla löydettyyn Gundestrupin pataan. Baskit puolestaan kunnioittivat pohjimmiltaan hyväntahtoisena ”metsän vartijana” tai ”metsän herrana” tunnettua karvaista olentoa nimeltä Basajaun.
Suomalaisten metsänjumala Tapio ei eteläisimmistä virkaveljistään poiketen ollut ulkomuodoltaan erityisen karvainen eikä hänellä edes ollut sarvia. Tapion uskottiinkin liikkuvan metsässä joko alastomana tai naavaturkkiin ja havuhattuun pukeutuneena.
Nykyajan ihmiselle on selvää, että esim. satyyreja ei ollut oikeasti olemassa. Kenties tarut miehistä, joilla oli karvaiset vuohenjalat, juontavat juurensa johonkin metsissä asuneeseen muinaiseen heimoon, joka aikoinaan pukeutui karvaisista eläimentaljoista valmistettuihin housuihin.
On myös arveltu, että legendat esim. Basajaunista saattaisivat perustua sukupolvelta toiselle kerrottuihin tarinoihin baskien esi-isien tuhansien vuosien takaisista kohtaamisista Euroopan viimeisten neandertalinihmisten kanssa.
Kristinusko ei suhtautunut mitenkään suopeasti satyyreihin tai muihinkaan sitä vanhempien uskontojen henki- ja jumalolentoihin. Siitä huolimatta keskiajalla kyntelin uskottiin olevan niin tehokas lemmenyrtti, että sen kasvattaminen oli kiellettyä monissa luostareissa.
Vähitellen kyntelin käyttäminen lemmenyrttinä joko unohtui tai sitten ihmiset huomasivat, että kynteli soveltuu sittenkin parhaiten mm. makkaroiden tai kaalista tai pavuista tehtyjen ruokalajien maustamiseen. Tuoreet kyntelinlehdet antavat mukavasti makua salaatteihin ja mielestäni ne sopivat oikein hyvin myös moniin sieniruokiin.
Napoleonin väitetään sanoneen, että ”armeija marssii vatsallaan”. Samankaltaisia ajatuksia viljeltiin myös jo antiikin Roomassa, sillä yksi tärkeä osatekijä Rooman armeijoiden ylivertaisuudelle muihin aikalaisiin verrattuna oli tehokas logistiikka ja toimiva ruokahuolto.
Luostareiden sijaan kynteli levisikin jo ennen kristinuskon syntyä Rooman armeijan mukana ympäri Etelä- ja Keski-Eurooppaa jopa Brittein saarille asti. Kynteliä, jonka sai vaivattomasti kasvamaan lähes missä tahansa Rooman imperiumin alueella, käytettiin maustamaan legioonalaisten ruokia. Edes suurella ja mahtavalla Roomalla ei ollut varaa maustaa tavallisten sotilaiden ruoka-annoksia kalliilla pippureilla.
Saatavuus:
Kuivattua kynteliä löytyy Suomestakin hyvin varustetuista ruokakaupoista ja maustekaupoista. Tuoreita yrttiruukkujakin saattaa joskus löytää suuremmista ruokakaupoista, tai ainakin jotkut kaupat suostuvat tilaamaan niitä asiakkaalle, vaikkei kynteli kuuluisikaan vakituiseen ruukkuyrttivalikoimaan. Keväällä ja kesällä taimia saa ostettua yleensä myös torien kukkamyyjiltä.
Resepti: Tattikeitto kyntelillä (2-3 annosta)
- 0,5 l pakastettuja kangastatteja tai 1-2 kourallista kuivattuja kangastatteja
- 25 g voita
- 1 sipuli
- 1 tl murskattua valkopippuria
- 1 iso pitkäpippuri murskattuna
- 4 dl kasvislientä
- 1 laakerinlehti
- 1 tl kuivattua kynteliä
- 2 dl kermaa
- ripaus muskottipähkinää myllystä
- 50 g sulatejuustoa (voimakas Koskenlaskija tms)
- 1 rl maizenaa tms suurustetta
- tuoretta ruohosipulia
- 3-4 oksaa tuoretta kynteliä
- (suolaa)
Edellisvuotiset pakastetut tatit kannattaa käyttää ensimmäisinä pois ennen tämän kesän uutta satoa, jos niitä on vielä jäljellä. Kuivatut säilyvät ihan hyvin pidempäänkin. Kangastatti sopii mielestäni tähän keittoon erityisen hyvin, koska sen maku on hieman voimakkaampi kuin esim. herkkutatin, mutta herkkutatitkin käyvät oikein hyvin.
Jos käytät pakastettuja tatteja, sulata ne ensin kattilan pohjalla. Jos taas käytät kuivattuja tatteja, liota niitä kuumassa vedessä n. puoli tuntia, ja säästä liotusvesi keittoon käytettäväksi. Liemikuution tai jauheen voi sekoittaa siihen.
Lisää nokare voita ja paista tatteja hetkinen. Lisää voita ja pieneksi silputtu sipuli. Kun sipulit ovat kuullottuneet, mausta valkopippurilla. Lisää kasvisliemi ja kokonainen laakerinlehti ja murskattua pitkäpippuria.
Lisää kuivattu kynteli. Jos käytät vain tuoretta kynteliä, se kannattaa lisätä vasta aivan loppuvaiheessa. Anna kiehua hiljakseen 5-10 minuuttia.
Lisää kerma, suuruste, muskottipähkinää myllystä ja pilkottu sulatejuusto .Sekoita kunnes juusto on sulanut ja keitto on sopivan paksuista.
Tarkista maku ja lisää tarvittaessa pitkäpippuria ja suolaa. Koristele tuoreella kyntelillä ja ruohosipulilla ennen tarjoilua.
